”Tapahtuma oli hienosti järjestetty aamusta aina palkintojen jakoon saakka. Iso plussa oli lounastarjoilu ennen kierrosta. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja oli ilo pelata erinomaisessa seurassa. Päivä oli todellakin aikani arvoinen", kiteytyi päivän anti osallistujapalautteessa.
Palkintoja kisassa jaettiin runsaskätisesti ja reilusti.

Pistebogeyn palkitut voittaja Marko Niemi Onniselta (keskellä), Visa Suolahti GRK:lta ja Janne Sumanen Fennialta.
Marko Niemi Onniselta voitti henkilökohtaisen pistebogeyn kilpailun ja lyöntipelikisan mestaruuden ja RTA-trophyn vei nimiinsä Jesse Juntheikki Rotomonilta.

Voittaja Jesse Juntheikki. Toiseksi tuli Juho Uitto Nostokonepalvelu Uitto Oy:ltä ja kolmanneksi Juha Jatko ABC suoramyynniltä.
Joukkuekisassa starttiryhmästä muodostettiin joukkue, ja kahden parhaan tulos laskettiin mukaan. Joukkuekisan voitti ryhmä, jossa pelasivat Teemu Tuhkanen Finnmap Infralta, Jenna Saikkonen ja Tomas Tilli GRK:lta sekä Toni Louhisoja Infrakitiltä.

Palkintoja jakamassa INFRA Keski-Suomen toiminnanjohtaja Aleksi Rämö joukkuekisan voittajille.
INFRAn piiriyhdistysten ja keskusliiton välisen kilpailun kiertopalkinto matkasi tänä vuonna Pohjanmaalle.
Erikoiskilpailuiden tulokset
Lähimmäs kohdetta, väylä 1 (palkitsija Rotomon)
Risto Huttunen, Kuopion Kallio- ja Maarakentajat OyLähimmäs lippua, väylä 2 (palkitsija Leica)
Juha Jatko, ABC suoramyynti / SOKLähimmäs lippua kahdella lyönnillä, väylä 7 (palkitsija Volvo)
Petri Niemi, Finnmap InfraLähimmäs lippua, väylä 16 (palkitsija Fennia)
Marko Niemi, OnninenPisin drive, väylä 18 (palkitsija Onninen)
Aleksi Rämö, INFRA Keski-Suomi
Lämpimät onnittelut kaikille palkituille. Kiitos osallistujille ja erityisesti yhteistyökumppaneille: Onninen, Volvo, Fennia, RealMachinery ja Rotomon.
Tavataan taas ensi vuonna INFRA Golfin merkeissä!