Kuukauden jäsenyrittäjä: ”On huippuhetki, kun työmaa menee nappiin”

”Kun teemme esimerkiksi pyörätietä tai muuta kunnallistekniikka, tiedämme helpottavamme kansalaisten arkea. Silloin huomaan, miten tärkeää tämä työ on”, Maanrakennus Jalo Oy:n omistaja Juuso Jalo pohtii.

”Kaikille ei tule mieleen, että parannamme myös huoltovarmuutta.”

Juuso Jalolla on timpurin peruskoulutus, vaikka koneet ovat aina kiinnostaneet. Hän oli ensin vieraalla töissä ja vuonna 2001 perusti oman yrityksen.

”Poika tuli viime vuonna osakkaaksi pienellä 10 prosentin osuudella. Se lämmittää mieltä.”

Alan haasteiden taklaus

Infra-alan työ on kausiluonteista ja talvet ovat aina haasteellisia.

”Onneksi ei ole tarvinnut lomauttaa työntekijöitä.”

Positiivista alan haasteellisuutta edustavat kimurantit työmaat.

”Hankalat työt ovat aina kehityksen paikkoja. Yleensä työmaat, joissa on muutakin kuin normi maarakennusta, kuten vaativia pohjarakenteita, jäävät mieleen. On hienoa, kun saamme näkyviä rakenteita aikaiseksi”, Juuso Jalo kertoo.

Juuso Jalo on erityisen ylpeä viime vuonna toteutetuista kahdesta Karanojan kaatopaikan isosta urakasta, joissa yritys toimi pääurakoitsijana. Urakat sisälsivät muun muassa louhintaa, kunnallistekniikkaa, betonirakentamista, sähkötöitä, aitojen tekoa sekä isot määrät maanleikkaus- ja kaivuutöitä ja päällysteitä.

”Kehitämme toimintaamme haasteellisten töiden lisäksi yhteistyökumppaniemme kautta. Kumppaneja haemme systemaattisesta ja myös heidän avullaan saamme laajennettua osaamista.”

”Toimintamme lähtökohtana on, että perusasiat hoidetaan hyvin ja työ on laadukasta.”

"Jäsenpalveluita voisi käyttää aktiivisemmin”

Yrityksessä luetaan aktiivisesti INFRAn viikkotiedotteita ja käytetään satunnaisesti juristien palveluita.

”Jäsenpalveluita voisi käyttää enemmänkin. Tässä olisi parannettavaa”.

Infrayrittäjyyden lisäksi Juuso Jalo toimii maanviljelijänä ja kasvattaa ohraa, vehnää ja sokerijuurikkaita.

”Jos vapaa-aikaa jää vietän sen Lapin mökillä. Siellä tulee käytyä 3–4 kertaa vuodessa”, summaa Juuso.


Maanrakennus Jalo Oy

Liikevaihto: 5–10 milj. €
Työntekijöitä: Noin 20
Perustettu: 2001
Kotipaikka: Janakkala
Toimialat/palvelut: Maarakennustyöt, kiinteistönhuollot, soratoimitukset, mittaus- ja puhdasvesipalvelut
Tilaajia: Kunnat ja kaupungit (60 %), rakennusliikkeet (40 %)
Omistajat: Juuso Jalo, Simo Jalo
Kalusto: Noin 20 koneyksikköä ja pienkalustoa
INFRAn jäsenyys: Vuodesta 2016
Lisää netissä: www.maanrakennusjalo.fi

 


Lisätietoja

Kari Muhonen

Varatoimitusjohtaja, jäsenpalvelut ja aluetoiminta