”Olemme Etelä-Pohjanmaan suurin yritys maarakennusalalla. Monen ihmisen hyvinvointi on kiinni yrityksen tuloksesta”, Kuortaneen Kaivimen toimitusjohtaja, rakennusinsinööri Eeli Mäki-Mustapää (33) pohtii.
”Onneksi hyvin mietitty ja toteutettu vastuunjako on ollut onnistunut ja tuonut menestystä yritykselle.”
Yrittäjyys on Eeli Mäki-Mustapäällä verissä.
”Suvussa on ollut yrittäjyyttä maarakennusalalla aina 80-luvulta saakka. Ensin olin isän perustamassa yrityksessä mukana. Isän äkillisen kuoleman jälkeen jatkoin yksinyrittämistä koulun ohessa. Vuonna 2019 laitoimme sitten kaikki paukut serkkujen perustaman Kuortaneen Kaivimen alle liiketoimintakaupalla.”
Huipulla tuulee
”Lapin kaapeliurakat ovat jääneet lähtemättömästi mieleen. Mastot ovat tuntureiden huipulla ja maisemat ovat upeita”, muistelee Eeli.
”Huippua on myös, kun yrityksenä onnistumme ja tilaaja on tyytyväinen.”
Vaikeita paikkoja tulee eittämättä myös eteen.
”Jos tilaaja, valvoja, alihankkija, työntekijä tai kuka tahansa toimitusketjussa on epärehellinen, syö se luottamusta. Suvun omistamassa yrityksessä oli myös keskinäiset haasteensa aikanaan, mutta niistäkin päästiin yritysjärjestelyillä onneksi eteenpäin”, Eeli kertoo.
”Olen saanut firman kasvamaan kannattavasti seuraavalle tasolle ja hyvin pitkälti itse rakentanut koko kuvion kohtuu nuorella iällä. Jotain on tullut tehtyä oikein.”
"Pullonkaulana tällä hetkellä on ammattitaitoisen työvoiman saanti ja yritys- sekä henkilöstöreferenssien tiukkuus. Liian tiukat referenssit tulevat yhteiskunnalle kalliiksi”, Eeli kuittaa.

Kaikki Kanarialle ja digiä kannen alla
”Luotamme ja panostamme meidän työntekijöihin. Yritys täyttää tänä vuonna 20 ja lähdemme koko porukka Kanarialle”, Eeli Mäki-Mustapää lupaa.
Kuortaneen Kaivimella on käytössä henkilökunnan lounas- ja virike-edut sekä tarjoukset pöydällä laajennetusta työterveyshuollosta.
”Meillä ihmisiä palkitaan onnistumisista ja porukalla on tekemisen meininki.”
Yrityksessä on toiminnot hyvin digitalisoitu. Fondion toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön vuosi sitten ja Visman Movenium on työajanseurantaan, turvallisuusmittauksiin ja työmaapäiväkirjoihin. Lisäksi käytössä on Apax kaluston paikantimisjärjestelmä, pääosin Leican 3D- ohjausjärjestelmät ja Pictue-kuvadokumentointi.
Kaapeliurakoissa tarkemittaukset tehdään kaivinkoneilla. Tärkeää on, että järjestelmät on integroitu keskenään.
Tilaajat osaavat nykyään vaatia vastuullisuuteen liittyviä asioita tarjouspyynnöissään.
”Uusimme kalustoamme säännöllisesti ja käytämme osittain uusiutuvaa polttoainetta. Seuraavaksi haemme RALA:n turvallisuussertifikaattia. Organisaation kehittäminen on aina takaraivossa. Nytkin pohdimme HSEQ:n roolia ja hallitustyöskentelyn kehittämistä. Etelän suuntaan kiinnostaisi laajentua”, tuumailee Eeli.
”Kun en pohdi yrityksen asioita, harrastan monipuolisesti liikuntaa. Tarkoitus olisi osallistua polkujuoksukisaan taas ensi kesänä. Tuore parisuhde, kaverit ja lomareissut vievät lopun vapaa-ajan.”
Kuortaneen Kaivin OyLiikevaihto: 20 milj. € |
Kumman kaa? Nopeat kuusiKaivinkone vai kuorma-auto? Kaivinkone |