Kuukauden jäsenyrittäjä: Katupoikien laulun solistina Jorma Vuorinen
Kuljetus ja Maanrakennus Katupojat Oy on paljasjalkainen stadilainen yritys.

 

JORMA Vuorinen aloitti yrittämisen traktorikaivurilla 17-vuotiaana vuonna 1982.

”Sillä traktorikaivurilla pääsin aliurakoitsijaksi. Parhaimmillaan omistin kolme yritystä Maanrakennus Katupojat Oy:n, Bergqvist Oy:n ja Kuljetus Oy Wilkmanin. Lemminkäinen osti yritykset vuonna 2013. Olin puolitoista vuotta Lemminkäisen palkkalistoilla, jonka jälkeen ostin Kuljetusliike Katupojat Oy:n vuonna 2014. Nykyisin yritys toimii nimellä Kuljetus ja Maanrakennus Katupojat Oy”, Jorma Vuorinen selventää.

”Tällä hetkellä omistuksessani on vielä JV Kuljetus ja Maanrakennus Oy, jolla on pienimuotoista toimintaa ja Jo-Vu Invest Oy, joka on sijoitusyhtiö.”

Jorma Vuorisella on yrittäjyys verissä

”Isäni oli autokoulu- ja taksiyrittäjä ja perheelläni oli vahva yrittäjätausta. Koulu ei minulle kauheasti maistunut ja suoritin vasta 2000-luvulla maarakennusalan ammattitutkinnon. Olen aina pitänyt koneista ja laitteista.”

Maanrakennus Katupojat työllisti parhaimmillaan 75 työntekijää ennen yritysten myyntiä Lemminkäiselle.

”Silloin tajusin, kuinka tärkeää työtä teen. Olen ylpeä kaikesta, mitä olen saanut aikaiseksi. Olen lähtenyt yrittäjäksi täysin nollasta. Viimeaikaisista töistä nostaisin esiin Mauno Koiviston muistomerkin maarakennustyöt Staralle. Patsas paljastetaan 25.11.”, kertoo Jorma Vuorinen.

Jorma Vuoriselle on jäänyt viimeisten vuosien ajalta parhaiten mieleen Korkeasaaren työmaat. Korkesaaressa tehtiin eläintarhan kunnostus- ja muutostöitä sekä infrarakentamista.

”Ihmisiä liikkui paljon työmaiden ympärillä. Työt piti tehdä siten, etteivät ne häiritse ihmisiä eikä eläimiä. Lisäksi muistan hyvin Suomenlinnan työmaan, jossa koko työmaa voitti Turvallinen työmaa 2022 -kisassa toisen palkinnon.”

Katupojat Oy:ssä käytetään INFRAn jäsenpalvelusta erityisesti työsuhdeasioiden neuvontapalveluja, Oma INFRAn lomakkeita ja sopimuspohjia, indeksejä ja suhdannetietoa sekä osallistutaan aktiivisesti INFRAn tapahtumiin ja koulutuksiin.


Jorma Vuoriselle luovutettiin INFRAn kultainen ansiomerkki 3.11. INFRA23-tapahtumassa. Kuva: Nestori Lönngrén / Nestography. 

Vastuullisuus kunniaan – ole rehti ja reilu!

”Panostamme työntekijöiden koulutukseen sekä työhyvinvointiin. Meillä on hyvä ja sitoutunut työporukka.”

Katupojissa on satsattu vastuullisuusasioihin ihan jo siitäkin syystä, että yrityksen pääkaupunkiseudun toimialueen kuntatilaajilla on tiettyjä vastuullisuuskriteereitä hankinnoissaan. Esimerkiksi Helsinki, Espoo ja Vantaa vaativat enemmän panostusta ympäristöasioihin.

”Meillä on esimerkiksi meneillään kokeilu sähkökäyttöisen kaivinkoneen käyttämisestä työmaalla. Tilaajavastuuasiat ovat yrityksessä kunnossa ja teemme yhteistyötä luotettavien alihankkijoiden kanssa.”

Jorma Vuorinen haluaa lopuksi painottaa yrittäjyyden, työllistämisen sekä työllistymisen merkitystä.

”Tarvitsemme toinen toistamme sekä työ- että privaattielämässä. Toisen yrittäjän kadehtiminen on turhaa. Ihmisiä, ja varsinkin työntekijöitään, tulee arvostaa. Kannattaa olla rehti ja reilu.”

”Olen nähnyt infra-alaa ja ollut INFRA ry:n toiminnassa mukana jo pitkään. Olen edelleenkin INFRAn ja INFRA Uusimaan toiminnantarkastajana. Nyt yritän ottaa jo vähän lungimmin ja esimerkiksi pitää perjantait vapaana.”

Vapaa-ajallaan Jorma lenkkeilee koiriensa kanssa, puuhastelee omakotitalossaan ja mökillään Mäntyharjulla sekä harrastaa museoautoja, etenkin vanhoja kuorma-autoja.


Kuljetus ja Maanrakennus Katupojat Oy 

Liikevaihto: noin 5 milj. €
Työntekijöitä: 15
Perustettu:1985
Kotipaikka: Helsinki
Toimialat: kone- ja kuljetuspalvelut, yli 90 % tuntitöinä
Tilaajia: Helsinki, Vantaa, Sipoo, Porvoo ja Hämeenlinnan kaupungit, Korkeasaaren eläintarha, Eltel Networks
Koneita: noin 25 yksikköä; kaivinkoneita 10, pyöräkuormaajia 5, kuorma-autoja 11, jyriä 2 ja muuta alaan liittyvää kalustoa
INFRAn jäsen vuodesta 1984
Lisää netissä: https://katupojat.fi/


 


Lisätietoja

Kari Muhonen

Varatoimitusjohtaja, jäsenpalvelut ja aluetoiminta