INFRA23: Saimaalla nautittiin hyvästä seurasta, rauhasta ja rakkaudesta sekä tietenkin Kaija Koosta

Kuvat: Nestori Lönngrén / Nestography



Viikonloppuna jännitettiin blackjack- ja rulettivoittoja leikkimielisessä salakapakassa.



Perjantai-illan teema Rauha & Rakkaus sai osallistujat suorastaan villiintymään teeman tunnelmista.



Nosturiväki Rauhassa vas. Pia Metsola, Jussi & Terhi Janhunen sekä Jarmo Putkonen.



Pitkälettinen Juha Arvola on vuoden 2024 hallituksen puheenjohtaja. Vierellään puolisonsa Katja.



Onninen Oy palkitsi illan parhaat pukeutujat. Voiton veivät Jarmo & Pia Marina Pahkakangas. Jarmon pinkit housut  ratkaisivat valinnan.



Perjantain bilemusiikista vastasi INFRA Kaakkois-Suomen jäsenyrittäjän Koneurakointi Ovaskan bändi Oman Kylän Miehet.



Lauantain seminaarissa pohdittiin stressin merkitystä Ketosen ja Gustafsbergin kanssa. Kuva: Anu-Liina Ginström



Lauantai-iltapäivänä kisattiin karaokemesaruudesta. Annina Lindström sijoittui kappaleella Ikuinen virta toiseksi. Voiton kisassa vei Cheli Gunn.



Piirien välinen keilamestaruus meni INFRA Hämeen joukkueelle, jossa keilasivat Markku Palonen ja Antti Kankaanpää. Palkinnon luovutti Real Machinery. 



Tänäkin vuonna oli mahdollista käydä kaunistautumassa ennen INFRA-Gaalaa. Ehostuksesta huolehtivat alan opiskelijat opettajiensa johdolla.



"Kuin presidentinlinnassa." Kättelyjonon tunnelmia Itsenäisyyspäivän vastaanottoa odotellen.


 
Hallituksen puheenjohtaja Jussi Tuohino kohotti maljan  ja toivotti juhlaväen tervetulleeksi tällä erää viimeisen kerran puheenjohtajan roolissa.



Kansanedustaja Suna Kymäläinen toi eduskunnan tervehdyksen INFRA23-tapahtumaan.



Nina Lindströmille myönnettiin INFRAn Levyke jo viime vuonna. Hänelle ojennettiin se tänä vuonna. Kultaisen merkin saajia oli paikalla oikealta alkaen Jorma Vuorinen (vuoden 2022 ansiomerkki) sekä Matti Honkonen, Janne Virkkunen, Jyri Hussa ja Jyrki Makkonen.  Hopeisen ansiomerkin saajista paikan päälle pääsi Marcus Fjäder. Lämpimät onnittelut kaikille palkituille.



Mikko Töyssyn hahmo, Urmas Viilunk viihdytti yleisöä ja antoi verovinkkejä infrarakentajille



Supernainen Kaija Koo tinakenkineen lunasti odotukset ja loi kunnon shown Saimaa Areenalle.



Launtai-iltana pöydissä oli iloinen tunnelma.



INFRA Nuorten voimaa Kasperi Harjun ja avopuolisonsa Oona Vainikan muodossa.



Nähdään ensi vuonna Tampereella!



ISO kiitos mukana olleille yhteistyökumppaneille:

Avant, Avesco, Cramo, Elo, Fennia, Geotrim, InfraKit, LAB-mmattikorkeakoulu, Liebherr, Neste, Onninen, Op Yrityspankki, Pohjola Vakuutus, Rakennustieto, Real Machinery, Rotator, Steelwrist, Suomen Rakennuskone, Tools Grolls, Vianor ja West Coast Road Masters.

 


Lisätietoja

Saija Syväoja

Viestintäkoordinaattori